Vierailupäivä Urkin kalastajakylään ja paikalliseen oppilaitokseen...

Perjantai 20.4. oli varattu jälleen tutustumiskäynneille ja tällä kertaa kohteena oli viehättävä Urkin kalastajakylä. Kylä sijaitsee Lelystadin kaupungista n. 30 kilometriä koilliseen. Lelystadiin menimme jälleen junalla, jossa meitä oli vastassa isä ja poika Wolters. He ovat molemmat aikuisopiskelijoina Roc Friese Poort-oppilaitoksessa, joten he nappasivat meidät kyytiinsä kouluun mennessään. Alussa mietimme, että tunnistammeko toisemme, mutta kenties olimme asemalla sen verran pohjoismaalaisten näköisiä, että he huomasivat meidät heti😊. Niinpä esittelyjen jälkeen lähdimme ajamaan kohti koulua.
Ryhmä, johon rantauduimme, koostui noin kymmenestä aikuisopiskelijasta. Hetken odoteltuamme kahvikupposten ääressä saapuikin opettajamme paikalle. Hän oli jymähtänyt aamuruuhkaan, jonka oli aiheuttanut  jonkinasteinen kuorma-auton suistuminen ajoradalta. 
Jälleen esiteltyämme keitä olemme ja mistä tulemme, pääsimme aloittamaan oppitunnin. Sattuikin sopivasti, että kyseessä olivat englanninkielen tunnit. Opettaja puhui äärettömän hyvin ja selkeästi englantia ja näin ollen pysyimmekin aika hyvin mukana. Lisäksi hän hienosti osallisti meitäkin keskusteluun ja kysyikin usein, että kuinka tietyt asiat ovat meillä Suomessa. Kieli tuntui olevan monelle aika helppoa, mutta ei kuitenkaan kaikille. Kun englannin tunnit loppuivat, lähdimme kahden miellyttävän opiskelijan Josephien ja Fransin kanssa tutustumaan kalastajakylään. He olivat valikoituneet oppaaksemme siitä syystä, että olivat alkuperäisiä Urkilaisia ja tunsivat kylän. Kaiken lisäksi sää oli mitä upein kierrellä tätä vanhaa kalastajakylää, joka aikoinaan on ollut saari. Meren patoamisen ja kuivattamisen sekä kulkuyhteyksien parantamisen myötä kylä on kuitenkin liitetty osaksi Flevolandin maakuntaan.
Kalastus elinkeinona on ollut aina äärettömän tärkeä  Urkin kylälle ja on sitä edelleen. Kalastajat ovat merellä viikot ja tulevat vain viikonloppuisin kotiin. He ansaitsevat hyvin ja niin kyläläisten sanotaankin olevan vaurasta väkeä. Sunnuntaisin he käyvät kahdesti kirkossa, ensin aamulla ja sitten vielä iltapäivällä uudestaan. Urkissa on lukuisia kirkkoja, sillä kyläläiset ovat kovin uskonnollisia kristittyjä. 
Kylällä on kuitenkin omat ongelmansa ja alkoholi ja huumeet ovat rantautuneet myös sinne. Urkilaiset ovat kuitenkin sen verran sulkeutunut yhteisö, että he eivät juurikaan puhu ongelmistaan ja esim. he pitävät ulkopaikkakuntalaisia ja turisteja jokseenkin "outoina".

Kävimme Josephien ja Fransin kanssa ensimmäiseksi syömässä ja pyysimme saada jotakin alueella suosittua omaa ruokaa. Niinpä pääsimme siis maistamaan harlingia eli meille suomalaisittain tuttua silliä. Tosin tämä paikallinen silli ei ollut aivan yhtä suolaista kuin meidän omamme, mutta lähellä samaa. Ihan paljaaltaan sipulin kanssa syötynä kuitenkin kaipasin henkilökohtaisesti suomalaista ruisleipää alle vaikka sillin ystävä olenkin.
Tämän pienen alkupalamaistelun jälkeen saimme eteemme "Fish and chips"-annokset tietysti majoneesikastikekipolla täydennettynä. Oli aika tukuisa annos ranskalaisia ja paneroituja turskanpaloja upporasvassa paistettuna, mutta hyvää oli ja nälkä lähti👍.

Urkin oppaamme Josephien ja Frans

Pitihän sitä maistaa...Paikallinen haring-herkku eli suomalaisittain silli.

Kuva Urkin satamasta

Lounastamisen jälkeen kiertelimme Urkin vanhan kylän satama-alueella sekä pienillä kapeilla kujilla. Ei uskoisi, että kylässä asustaa noin 20 000 ihmistä, sillä tunnelma oli hiljainen ja kiireetön. Tosin olimme liikkeellä sellaiseen aikaan ja viikonpäivänä, että kalastajat olivat merellä, naiset töissään tai sisätiloissa kodeissaan ja lapset kouluissaan.
Koskettavin vierailukohteemme oli hieman korkeammalla mäellä sijaitseva muistomerkkialue, josta näkyi kauas merelle. Alue oli aidattu ja sinne oli kiinnitetty kivisiä laattoja, jotka olivat täynnä nimiä merelle hukkuneista tai sinne kadonneista miehistä. Nimen lisäksi niihin oli kaiverrettu menehtyneen ikä, vuosiluku ja laivannumero. Oppaamme Frans näytti hänen oman isoisänsä nimen ja kertoi tämän menehtyneen nostettuaan merenpohjasta pommin, joka oli noston jälkeen räjähtänyt. Hän oli menehtynyt vuonna 1968 oltuaan 48 vuotias. Nimien seasta löytyi myös hyvin nuorena merellä menehtyneiden nimiä ja nuorimmat olivat 15 vuotiaita. Samasta perheestä saattoi olla usea perheenjäsen menehtynyt onnettomuuksissa, mikä osaltaan toi muistoja Suomen sotien historiasta.
Alueelle oli pystytetty patsas, jossa symbolisesti helmat tuulessa heiluen äiti tai vaimo odottaa rakkaitaan kotiin palaavaksi. Rakkaitaan, joita ei koskaan kotisatamaan enää saapunutkaan...

Mitä olisi kalastajakylä ilman omaa majakkaa <3

Merellä menehtyneiden muistomerkki

Antoisan kyläkierroksen päätteeksi Josephien ja Frans veivät meidät kahvilaan, jossa työskenteli kaksi kehitysvammaista nuorta miestä. Kahvilarakennus oli kolmessa kerroksessa ja toinen näistä miehistä lähtikin meille esittelemään muita kerroksia. Toisessa kerroksessa sijaitsi pieni viehättävä työpaja, jossa työskenteli sillä hetkellä kolme kehitysvammaista nuorta tyttöä. Eräs tyttö ompeli saumurin kanssa sujuvasti myyntiin tulevia sisustusviirejä ja muut puuhasivat pöydän ääressä lajitellen kankaanpaloja ja väritellen. Ylimmässä kerroksessa sijaitsi viihtyisä kokous- ja toimistotila. 

Nautiskelimme kahvilassa vielä taidokkaasti tehdyt cappuccinot ja lähdimme takaisin koululle. Hyvästeltyämme ja kiiteltyämme oppaamme jäimme kauniiseen säähän odottamaan Corrie-opettajaamme, joka oli luvannut noutaa meidät Urkista.

Hänen saavuttuaan ja kerrottuamme päivästämme, hän lupasi viedä meidät katsomaan tulppaanipeltoja, joiden näkemistä olimme jo kovasti odottaneetkin. Hollannin myöhäisestä keväästä johtuen myös niiden kukinta oli myöhässä emmekä olleet juurikaan nähneet tulppaaneita kuin istutetuissa ruukuissa. Toivottavasti lähtöpäivänämme täältä olisi selkeä keli ja saisimme ihailla kukkaloistoa ilmasta käsin.

Kauniita ovat, vaikka taustalla olevat tuulivoimalat hieman kauneutta hälventävätkin.

Kaksi kaunista Suomen kukkaa ja Hollannin tulppaanit ;D

And a few yellow-red tulips....

Corrie vei meidät katsomaan myös paikkaa, jossa valmisteltiin viikonloppua ja tulevia tulppaanifestivaaleja. Ajoituksemme vierailulle oli loistava, sillä Corrie kertoi meille jälkeenpäin, että molempina viikonlopun päivinä oli ollut n. 1400 vierailijaa ja kaikki autot eivät olleet mahtuneet edes parkkeeraamaan tien varsille. Lisäksi oli tulossa lämmin ja aurinkoinen viikonloppu, joka luonnollisesti lisäsi kävijämäärää.

Festivaalialueelle oli tehty pitkät tulppaanipenkit, joissa kasvoi noin neliömetrin alueella kutakin tulppaanilajia. Lajikkeita oli valtava määrä,  vaikka luulen, että siellä ei silti olleet kaikki maailman lajikkeet vielä esillä...

Hauskasti "sisustettu" esiintymislava.

Alueella sai ihastella myös komeita hevosia laitumella.

Hempeänä kaikessa kauneudessaan...

Röpyläreunainen tulppaani...

Kerrottuja tulppaaneja...äkkiä ei uskoisi tulppaaneiksi.

Päivä oli  ollut jälleen todella antoisa ja saimme taas nähdä niin paljon... Palattuamme kotimatkalle ja kiiteltyämme ja hyvästeltyämme Corrien Lelystadin "Kiss and Ride" -parkissa - saavuimme väsyneinä, mutta tyytyväisinä takaisin Hollannin kotiimme ja viettämään viikonloppuvapaata😊.