keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Talviturkin heitto Pohjanmeressä💦

Viikonlopuksi oli luvattu Hollannissa niin harvinaista kaunista ja aurinkoista kesäistä keliä, että päätimme lähteä lauantaina hieman biitsille ottamaan aurinkoa☀. Vuokraisäntämme ehdotuksesta lähdimme Pohjanmeren rannalla sijaitsevalle Zandvoort Strandille. Muutama muukin oli päättänyt tehdä sen, enkä yhtään ihmettele! Ja koska tosiaan ollaan Hollannissa - en olisi ikinä uskonut olevani täällä KOSKAAN MISSÄÄN hiekkarannalla...en tosiaan! Eli koettavahan se oli! Kohteeseen päästyämme, hetken simpukan kuoria kerättyäni (tylsä tapani aina kun siihen mahdollisuus😆) ja hetken aurinkoa otettuamme arvoimme kumpi menee ensin aaltoihin...No minä "vanhana avantouimarina" rohkaistuin ensimmäisenä ja pulahdin Pohjanmeren kovin hiekkaisiin aaltoihin. Merivesi ei ollut ollenkaan niin kylmää kuin olisi voinut kuvitella tähän aikaan vuodesta, mutta yhtä suolaista kuin sen kuuluu ollakin...
Emme viihtyneet rannalla kovinkaan kauaa, sillä kumpikaan meistä ei erityisemmin nauti suurista ihmismassoista. Niinpä päätimme lähteä paluumatkalle tehden pikapysähdyksen Haarlemissa. Söimme siellä maukkaat turkkilaiset pizzat ja hyppäsimme seuraavaan Buiteniin menevään junaan. Jatkoimme sitten toki säästä ja auringosta nauttien vielä kotikonnuilla lähipuistossa pienellä piknikillä juustoineen ja leikkeleineen...ah!!!
Pientä kuittailua tuli maanantaina harjoittelupaikassa, että hieman punoitat auringon jäljiltä, mutta onneksi oli kuitenkin ollut käytössä aurinkorasvaa, jonka olin rahdannut mukaani suuressa toiveikkuudessani😂.

 Zandvoort Strand

Siellähän minä....

Pikapyrähdyksen katunäkymää Haarlemista


Sunnuntaina sitten nautimmekin ihanan vapaasta oleilusta...Tosin olimme päättäneet tekevämme seuraavan viikon harjoittelupaikassani vietettävää Suomi-päivää varten karjalanpiirakoita (Lue: riisipiirakoita ;)). Olimme keittäneet riisipuuron valmiiksi edellisenä päivänä, mikä helpotti tekemistä. Voi sanoa, että työ sujui meiltä "kuin tyttöjen tanssi", sillä olimmehan molemmat tehneet niitä aikaisemminkin ja yhteistyömme sujuu kyllä muutoinkin aina loistavasti😇! Majoituspaikkamme uuni vain ei paistanut aivan niin hyvin kuin oltaisiin haluttu, mutta ovatpahan astetta terveellisempiä... Tarjosimme lämpimän piirakan "voin" kera vuokraisännällemmekin, joka taisi jopa ihan pitää mausta ;). 



Vielä munavoita päälle niin avot!!!


Japanin kirsikkapuut ovat täällä täydessä ihanassa kukassaan.


Piirakanleivontaurakan jälkeen lähdimme reppu ja vesipullot mukana kiertelemään paikallisia kävelyreittejä ja istuskelemaan puistoalueille. Oli ihana vain olla, höpötellä ja keräillä voimia tulevaan viikkoon. Niin...tulevaan ja viimeiseen viikkoon täällä😳...on se vain tuo aika mennyt kuin siivillä! Iso repullinen uusia kokemuksia rikkaampana ja lissee vielä tulloo...Viimeisen viikon tunnelmia seuraavissa tarinoissa! Siihen saakka hey hey🙋!

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Vierailupäivä Urkin kalastajakylään ja paikalliseen oppilaitokseen...

Perjantai 20.4. oli varattu jälleen tutustumiskäynneille ja tällä kertaa kohteena oli viehättävä Urkin kalastajakylä. Kylä sijaitsee Lelystadin kaupungista n. 30 kilometriä koilliseen. Lelystadiin menimme jälleen junalla, jossa meitä oli vastassa isä ja poika Wolters. He ovat molemmat aikuisopiskelijoina Roc Friese Poort-oppilaitoksessa, joten he nappasivat meidät kyytiinsä kouluun mennessään. Alussa mietimme, että tunnistammeko toisemme, mutta kenties olimme asemalla sen verran pohjoismaalaisten näköisiä, että he huomasivat meidät heti😊. Niinpä esittelyjen jälkeen lähdimme ajamaan kohti koulua.
Ryhmä, johon rantauduimme, koostui noin kymmenestä aikuisopiskelijasta. Hetken odoteltuamme kahvikupposten ääressä saapuikin opettajamme paikalle. Hän oli jymähtänyt aamuruuhkaan, jonka oli aiheuttanut  jonkinasteinen kuorma-auton suistuminen ajoradalta. 
Jälleen esiteltyämme keitä olemme ja mistä tulemme, pääsimme aloittamaan oppitunnin. Sattuikin sopivasti, että kyseessä olivat englanninkielen tunnit. Opettaja puhui äärettömän hyvin ja selkeästi englantia ja näin ollen pysyimmekin aika hyvin mukana. Lisäksi hän hienosti osallisti meitäkin keskusteluun ja kysyikin usein, että kuinka tietyt asiat ovat meillä Suomessa. Kieli tuntui olevan monelle aika helppoa, mutta ei kuitenkaan kaikille. Kun englannin tunnit loppuivat, lähdimme kahden miellyttävän opiskelijan Josephien ja Fransin kanssa tutustumaan kalastajakylään. He olivat valikoituneet oppaaksemme siitä syystä, että olivat alkuperäisiä Urkilaisia ja tunsivat kylän. Kaiken lisäksi sää oli mitä upein kierrellä tätä vanhaa kalastajakylää, joka aikoinaan on ollut saari. Meren patoamisen ja kuivattamisen sekä kulkuyhteyksien parantamisen myötä kylä on kuitenkin liitetty osaksi Flevolandin maakuntaan.
Kalastus elinkeinona on ollut aina äärettömän tärkeä  Urkin kylälle ja on sitä edelleen. Kalastajat ovat merellä viikot ja tulevat vain viikonloppuisin kotiin. He ansaitsevat hyvin ja niin kyläläisten sanotaankin olevan vaurasta väkeä. Sunnuntaisin he käyvät kahdesti kirkossa, ensin aamulla ja sitten vielä iltapäivällä uudestaan. Urkissa on lukuisia kirkkoja, sillä kyläläiset ovat kovin uskonnollisia kristittyjä. 
Kylällä on kuitenkin omat ongelmansa ja alkoholi ja huumeet ovat rantautuneet myös sinne. Urkilaiset ovat kuitenkin sen verran sulkeutunut yhteisö, että he eivät juurikaan puhu ongelmistaan ja esim. he pitävät ulkopaikkakuntalaisia ja turisteja jokseenkin "outoina".

Kävimme Josephien ja Fransin kanssa ensimmäiseksi syömässä ja pyysimme saada jotakin alueella suosittua omaa ruokaa. Niinpä pääsimme siis maistamaan harlingia eli meille suomalaisittain tuttua silliä. Tosin tämä paikallinen silli ei ollut aivan yhtä suolaista kuin meidän omamme, mutta lähellä samaa. Ihan paljaaltaan sipulin kanssa syötynä kuitenkin kaipasin henkilökohtaisesti suomalaista ruisleipää alle vaikka sillin ystävä olenkin.
Tämän pienen alkupalamaistelun jälkeen saimme eteemme "Fish and chips"-annokset tietysti majoneesikastikekipolla täydennettynä. Oli aika tukuisa annos ranskalaisia ja paneroituja turskanpaloja upporasvassa paistettuna, mutta hyvää oli ja nälkä lähti👍.



Urkin oppaamme Josephien ja Frans


Pitihän sitä maistaa...Paikallinen haring-herkku eli suomalaisittain silli.


Kuva Urkin satamasta


Lounastamisen jälkeen kiertelimme Urkin vanhan kylän satama-alueella sekä pienillä kapeilla kujilla. Ei uskoisi, että kylässä asustaa noin 20 000 ihmistä, sillä tunnelma oli hiljainen ja kiireetön. Tosin olimme liikkeellä sellaiseen aikaan ja viikonpäivänä, että kalastajat olivat merellä, naiset töissään tai sisätiloissa kodeissaan ja lapset kouluissaan.
Koskettavin vierailukohteemme oli hieman korkeammalla mäellä sijaitseva muistomerkkialue, josta näkyi kauas merelle. Alue oli aidattu ja sinne oli kiinnitetty kivisiä laattoja, jotka olivat täynnä nimiä merelle hukkuneista tai sinne kadonneista miehistä. Nimen lisäksi niihin oli kaiverrettu menehtyneen ikä, vuosiluku ja laivannumero. Oppaamme Frans näytti hänen oman isoisänsä nimen ja kertoi tämän menehtyneen nostettuaan merenpohjasta pommin, joka oli noston jälkeen räjähtänyt. Hän oli menehtynyt vuonna 1968 oltuaan 48 vuotias. Nimien seasta löytyi myös hyvin nuorena merellä menehtyneiden nimiä ja nuorimmat olivat 15 vuotiaita. Samasta perheestä saattoi olla usea perheenjäsen menehtynyt onnettomuuksissa, mikä osaltaan toi muistoja Suomen sotien historiasta.
Alueelle oli pystytetty patsas, jossa symbolisesti helmat tuulessa heiluen äiti tai vaimo odottaa rakkaitaan kotiin palaavaksi. Rakkaitaan, joita ei koskaan kotisatamaan enää saapunutkaan...

Mitä olisi kalastajakylä ilman omaa majakkaa <3


Merellä menehtyneiden muistomerkki



Antoisan kyläkierroksen päätteeksi Josephien ja Frans veivät meidät kahvilaan, jossa työskenteli kaksi kehitysvammaista nuorta miestä. Kahvilarakennus oli kolmessa kerroksessa ja toinen näistä miehistä lähtikin meille esittelemään muita kerroksia. Toisessa kerroksessa sijaitsi pieni viehättävä työpaja, jossa työskenteli sillä hetkellä kolme kehitysvammaista nuorta tyttöä. Eräs tyttö ompeli saumurin kanssa sujuvasti myyntiin tulevia sisustusviirejä ja muut puuhasivat pöydän ääressä lajitellen kankaanpaloja ja väritellen. Ylimmässä kerroksessa sijaitsi viihtyisä kokous- ja toimistotila. 
Nautiskelimme kahvilassa vielä taidokkaasti tehdyt cappuccinot ja lähdimme takaisin koululle. Hyvästeltyämme ja kiiteltyämme oppaamme jäimme kauniiseen säähän odottamaan Corrie-opettajaamme, joka oli luvannut noutaa meidät Urkista.
Hänen saavuttuaan ja kerrottuamme päivästämme, hän lupasi viedä meidät katsomaan tulppaanipeltoja, joiden näkemistä olimme jo kovasti odottaneetkin. Hollannin myöhäisestä keväästä johtuen myös niiden kukinta oli myöhässä emmekä olleet juurikaan nähneet tulppaaneita kuin istutetuissa ruukuissa. Toivottavasti lähtöpäivänämme täältä olisi selkeä keli ja saisimme ihailla kukkaloistoa ilmasta käsin.


Kauniita ovat, vaikka taustalla olevat tuulivoimalat hieman kauneutta hälventävätkin.

Kaksi kaunista Suomen kukkaa ja Hollannin tulppaanit ;D

And a few yellow-red tulips....

Corrie vei meidät katsomaan myös paikkaa, jossa valmisteltiin viikonloppua ja tulevia tulppaanifestivaaleja. Ajoituksemme vierailulle oli loistava, sillä Corrie kertoi meille jälkeenpäin, että molempina viikonlopun päivinä oli ollut n. 1400 vierailijaa ja kaikki autot eivät olleet mahtuneet edes parkkeeraamaan tien varsille. Lisäksi oli tulossa lämmin ja aurinkoinen viikonloppu, joka luonnollisesti lisäsi kävijämäärää.
Festivaalialueelle oli tehty pitkät tulppaanipenkit, joissa kasvoi noin neliömetrin alueella kutakin tulppaanilajia. Lajikkeita oli valtava määrä,  vaikka luulen, että siellä ei silti olleet kaikki maailman lajikkeet vielä esillä...

Hauskasti "sisustettu" esiintymislava.

Alueella sai ihastella myös komeita hevosia laitumella.

Hempeänä kaikessa kauneudessaan...

Röpyläreunainen tulppaani...

Kerrottuja tulppaaneja...äkkiä ei uskoisi tulppaaneiksi.

Päivä oli  ollut jälleen todella antoisa ja saimme taas nähdä niin paljon... Palattuamme kotimatkalle ja kiiteltyämme ja hyvästeltyämme Corrien Lelystadin "Kiss and Ride" -parkissa - saavuimme väsyneinä, mutta tyytyväisinä takaisin Hollannin kotiimme ja viettämään viikonloppuvapaata😊.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Kwintesin Feniksin tapahtumia kolmannella viikolla...

T
arjolla oli jälleen tuttuun tapaan viikko-ohjelman mukaisia aktiviteettejä Kwintesissä. Heti maanantaiaamuna pääsimme nauttimaan aina niin ystävällisen Feryn pitämästä maalaustuokiosta. Itsekin innostuin maalailemaan - tällä kertaa valmiiksi kuvioidulle pohjalle😉.
Ohjelmassa oli myös maanantaiaamupäivän ratoksi yhteislaulua. Jokainen pääsi parikin kertaa toivomaan omaa suosikkiaan lauluvihkosesta. Siinäpä se tunti kuluikin mukavasti ennen lounasta lauleskellen. Ovat ne vaan niin hauskoja ja mukaansatempaavia nuo hollanninkieliset kappaleet. Tekee mieli ihan jalalla pistää koreaksi, kun muistuttavat niin rivitanssin ja tanhun poljentaa!!!

Lounaan olen syönyt joka päivä Feniksissä ja aina on ollut mieluista ruokaa. Lounas syödään niin halutessaan henkilökunnan ja asiakkaiden yhteisessä pöydässä. Näin lounas maksaa 2 e, kun se muutoin olisi hiukan kalliimpi. Yhteisissä ruokahetkissä tulee tervetullutta sosiaalista kanssakäymistä ja samalla tulee kroppakin ravittua. Ruoka on annosteltu keittiössä lautaselle valmiiksi ja se tuodaan kauniisti katettuun pöytään. Moni ruokailija haluaa rukoilla ruokarukouksen ennen ateriaa ja  kiitosrukouksen aterioinnin jälkeen. Kaikki me muutkin hiljennymme samalla hetkeksi. Ruokailu aloitetaan lähes poikkeuksetta yhtä aikaa. Riippuen tilanteesta, pyritään pöydässä myös odottamaan niin kauan kuin kaikki ovat saaneet syödyksi.
Ruoka koostuu meille niin tutuista raaka-aineista kuten perunoista ja vihanneksista. Tarjolla on myös itselle tuntemattomampaa ja harvinaisempaa herkkua, kuten esim. tänään oli ruokana Witlof á lá Crème eli sikuria kermassa. Kaiken kaikkiaan vaikka täällä suositaankin paljon uppopaistamista ja majoneesia, niin vastapainoksi syödään paljon kasviksia. Kaupoissa on todella valtaisat valikoimat joka lähtöön miksattuja ja miksaamattomia kasvispussukoita, joista varmasti löytyy jokaiseen makuun jotakin. Lihoista broileri on hyvin suosittu ruoka täällä ja tietenkin kala. Punaista lihaa syödään myös, mutta nähdäkseni se ei ole niin suosittua kuin meillä Suomessa. Pihagrilliä olemme tähän majapaikkamme takapihalle kaivanneet, mutta eipä taida kuulua hollantilaiseen kulttuuriin, sillä olen tainnut bongata yhden ainoan grillin ja sekin oli erään laivan kannella. Jos oltaisiin Suomessa ja kelit tällaiset kuin ovat olleet, uskaltaisin väittää, että lähes joka pihalla grillailtaisiin iltaisin. Eivät liene hollantilaiset vielä hoksanneet kuinka mahtavaa on vaihteeksi laittaa ruokaa ulkona...Pitäisiköhän alkaa tuomaan Hollantiin edes sellaisia pieniä pallogrillejä😂...


Feniksin tiistaipäivän ohjelmassa olikin sitten jälleen jooga-tunti, jonka alkuvenyttelyn liikkeisiin ja venytyksiin pääsevät kaikki tunnille saapuvat aktiivisesti osallistumaan. Kaikki nimittäin vuorollaan saavat keksiä  venyttelyliikkeitä. 
Varsinaisten jooga-liikkeiden alettua halusin ohjeistaa mukanaolijoita hollanninkielellä, sillä käytössäni oli jooga-opas liikkeiden valokuvineen ja kuvateksteineen...Hyvin kuulemma lausuin in Dutch, vaikka en kyllä saa niin upeaa "räkäisyääntä" kurkustani kuin nämä paikalliset saavat. Niin kaunis kieli kuin hollanti onkaan, niin siinä on juuri noita näin suomalaisittain räkäisyltä kuulostavia äänteitä. Hollannin kielessä on selkeästi vivahteita saksankielestä, englannista ja ranskasta. Riippuen henkilön alkuperästä saattavat nämä kaikki erottua selvästi hänen puheestaan. Joskus on erittäin vaikea saada selvää jostakin sanasta, jonka he lausuvat englanniksi. Sitten, kun asiaa vähän selvittelee, niin sehän onkin ihan yksinkertainen sana, mutta lausunta ja painotus saattavat tehdä siitä aivan kummallisen. Lähestulkoon kaikki hollantilaiset siis osaavat jollakin tasolla englantia, mutta päivittäin huomaan, että hekin hakevat sanoja, että miten jokin esine, ruoka tai asia on englanniksi. Johtuen tietysti siitä, että se ei ole heidän omin äidinkielensä. Ihmiset, jotka puhuvat selkeällä englannilla ja kiireettömästi, ovat minulle parhaita keskustelukumppaneita sillä huomaan, että minua hämää lennokas ja murteellinen puhekieli. Tai siihen ei vain ole tottunut vielä...
Yksi asia mikä minua on ilahduttanut, on se, että törmäsin erääseen suomea puhuvaan afgaanimieheen. Hän oli asunut Suomessa pari vuotta ja oppinut suomen kielen suhteellisen hyvin. Oli hupaisaa keskustella suomeksi ja olin ylpeä saadessani esitellä muillekin omaa äidinkieltäni. Hyvin usein erityisesti ohjaajat Kwintesillä kysyvät kuinka jokin asia sanotaan suomeksi. Yrittävät kovasti sitten perässä lausua - joskus onnistuen aika hyvin ja joskus varmasti "yhtä hyvin" kuin itsekin lausuessani hollantia😂. Hauskoja tilanteita näistä kuitenkin syntyy!
Englanninkielen oppimisen kannalta paikkani ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta silti aika armollinen, koska muutkaan eivät sitä täydellisesti taida...Puhumaan olen ainakin enemmän tottunut ja uskaltautunut. Sanavarastoa saisi vain rutkasti lopetella lisää. Juuri tänään tyttäreni kysyi minulta whatsappilla, että voitaisiinko meille ottaa kotiin vaihto-oppilas ja vastaisin heti myönteisesti, mikäli vain tämän hetkisen kotimme pinta-ala olisi puolet isompi... Englantia kotikielenään puhuva toisi arkeemme kielikylvyn, joka tekisi meille kaikille perheessämme kielen kannalta hyvää!

"Taidettani" Feryn tunnilla...

Rummikubiin olen täällä ihastunut ja tämän aion hankkia kotiin. Sujuu, vaikka yhteistä kieltä ei olisi kuin muutama sana👍

Kolmannella viikolla pääsin mukaan leipomaan erään eteläkorealaisen hallinto-osastolla työskentelevän miehen kanssa. Hän sai valita mitä leivottaisiin ja pienen mietinnän jälkeen lähdimme porukalla kauppaan ostamaan leipomistarvikkeita Saucijzenbroodjeihin (suora käännös "makkarauta"???). Muistutti kovasti meille niin tuttuja lihapasteijoita...eli voitaikinan tapaiseen kuoreen täytteeksi pyöräytettiin täyte naudan raa ásta jauhelihasta, korppujauhoista ja kananmunasta tehty nakinmainen pötkylä. Mausteena oli vain suolaa ja muskottipähkinää. Muutama viilto  kääreen kylkeen ja munalla voitelun jälkeen 190 asteiseen uuniin noin varttitunniksi. Kyllä maistuivat asiakkaille, sillä kaksi isoa pellillistä hävisivät hyvin äkkiä parempiin suihin... 
Kwintesissä on se hauska asia, että vuorollaan ohjaajia ja muita henkilöitä "velvoitetaan" tekemään muutakin kuin istumaan oman työpöytänsä ja osaamisalansa äärellä. Erittäin mukaansatempaavaa heittäytymistä ja minusta oli todella kiva saada osallistua tähän leipomistuokioon, sillä yhteistyömme sujui mutkattoman näppärästi näin "vanhalta martalta" ja leipurikumppanikin vaikutti tyytyväiseltä.



Saucijzenbroodje -tuotantolinja ;)


Uuniin vartiksi ja valmista tuli.

Viikon aktiviteettina on tarjolla myöskin ulkoilua kävellen mukavassa seurassa. Koska sää suosi ko. viikolla ja lähellä sijaitsee pieni kotieläinpiha - päätimme tehdä kierroksen sinne. Paikka vaikutti olevan suosiossa etenkin pienten lasten perheiden keskuudessa. Katseltavaa riitti jättiläispupuista komeisiin kukkoihin saakka meille aikuisillekin. Paras anti kuitenkin noiden kävelyretkien aikana on kun saa jutella rauhassa aina jonkun mukanaolijan kanssa.



Aivan kuin se iki-ihana aapiskukon kukko...

Kotieläinpihan kilipukkeja sai käydä rapsuttelemassa aitauksen sisällä.

Sää tosiaan alkoi muuttua hyvin lämpimäksi kolmannen Hollannissa viettämämme viikon aikana. Ihmisetkin aivan kuin tulivat esiin piiloistaan ja alkoivat elämään uudella tasolla. Moni kertoi, että näin lämmintä ei ole ollut aikoihin ja korkeintaan vuoden aikana on muutama hellepäivä. Voisiko sopivammin kohdallemme osua nämä harvinaiset sateisen Hollannin hellepäivät. Ei ne turhaan mukaan tulleet ne uikkarit, vaikka alussa ajattelin, että paluupostissa saisivat kotiin jo lähteä...uikkarikeleistä ym. sitten seuraavassa blogissa lisää😉




sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Zaanse Schans...

Hollannin reissun toisena viikonloppuna kävimme Suomesta saapuneen vieraani kanssa Amsterdamista reilu parikymmentä kilometriä luoteessa sijaitsevassa Zaanse Schansin kylässä. Kohde on tunnettu hulppeista vanhoista tuulimyllyistään ja kauniista viehättävistä vanhoista taloistaan. Zaanse Schansin juna-asemalta oli noin kilometrin kävelymatka tuolle alueelle ja ympäristö taloineen heti junasta astuttuamme vaikutti todella rauhalliselta. Valtaisa turistien määrä oli kuitenkin vastassa, joka sinänsä luonnollista, sillä kuuluuhan se Hollannin suosituimpien matkailukohteiden listalle. Miljöö oli todellakin näkemisen arvoinen - oli kuin olisi menty ajassa kevyesti 200-300 vuotta taaksepäin. Alueelle päästyämme huomasimme hauskan riksataksin ja jäimme odottelemaan pyörän luokse kysyäksemme kyytiä. Läheisestä talosta saapuikin oitis ystävällinen nuori mies ja kysyttyämme kyytiä - hän oitis kertoi vaihtoehdot ja valitsimme lyhyen opastetun kierroksen pyörällä tuulimyllyjen alueelle. Tuo palveluhenkinen oppaamme pysäytti pyöränsä aina kun halusimme ottaa kuvia ja samalla hän pysähtyi kertomaan paikan historiasta, kuinka alue on vallattu merestä ja kuinka tuulimyllyt ovat olleet äärimmäisen tärkeä esim. sahojen toimimisessa. Osassa myllyjä olikin vielä säilytetty sahojen kalustoa, mutta osassa oli ne jo purettu pois. Osasta tuulimyllyjä oli tehty myöhemmin myös asuntoja ja nykyään niissä sijaitsee erilaisia kahviloita ja matkamuistomyymälöitä.  Maksua vastaan olisi päässyt tutustumaan sisälle myllyihin, mutta oman aikataulumme puitteissa emme sitä ehtineet tehdä. Alueella sijaitsi myös paljon vanhoja puutaloja, joiden paksujen maalikerrosten värittämien seinien sisällä osassa asutaan vielä tänäkin päivänä. Suosituin maalin väri oli vihreä ja oppaamme kertoikin sen johtuvan siitä, että se on ollut kaikista edullisinta maalia Hollannissa aikoinaan. 
Sen minkä olen täällä Hollannissa ilokseni huomannut, lievästi kehitysvammaisia on töissä niin ravintoloissa, kahviloissa, ulkoalueiden puhdistutöissä kuin esim. juuri näin riksakuskeina. Päätös lähteä riksan kyytiin syntyi välittömästi, kun tämä iloinen vihreätakkinen ja työnsä osaava nuori mies saapui tarjoamaan palveluitaan😊.

Zaanse Schansin museoalueella sijaitsi myös esim. puukenkämuseo, jonne emme väenpaljouden takia päässeet sisälle. Toinen hyvin suosittu ja turisteja puoleensa vetävä paikka oli juustomyymälä, jonka notkuvat hyllyt houkuttelivat kävijöitä ja erityisestikin ne hyvänkokoiset juustomaistiaispalat, joita mekin hetken jonotettuamme pääsimme maistamaan. Kyllä täällä todellakin osataan juustontekotaito👍





Riksakuskimme ja minä odottamassa liikkeelle lähtöä.

Näkymää Zaanse Schansin museoalueelle

Kylän raittia rauhalliseen aikaan...

Vihreä on suosituin talon väri.

Alue kokonaisuudessaan oli näkemisen arvoinen, lähellä Amsterdamia ja hyvien kulkuyhteyksien päässä, joten siltä osin helppo kohde. Tuulimyllyjäpä ei muualla ole tällä reissulla tullut vielä oikein bongailtuakaan.

Samaisena viikonloppuna teimme myös kaupunkikävelykierroksen Almeren kaupungin keskustassa. Matkalla näimme arkkitehtonisen The Wave -rakennuksen, jonka on suunnitellut hollantilainen v. 1962 syntynyt arkkitehti René van Zuuk. Rakennuksella on nimensä mukaisesti aaltoileva julkisivu. Sitä on alettu rakentamaan syksyllä 2002 ja se on valmistunut 2004. Se on osa Citymall Almerea eli Almeren keskuksen kauppakeskusta.



The Wave



Aivan The Waven juurella sijaitsee Waterplein eli vesipuisto, joka oli vielä talvikauden jälkeen värittömässä ja epäsiistissä tilassa. Mutta voin kuvitella kuinka paikka on kaunis etenkin täällä tällä hetkellä olevien helteisten kelien ja pienen sateen jälkeen. Muutoinkin erityisesti Buitenin alueella, jolla asumme, on panostettu puistoihin ja täällä sijaitseekin lukuisia selvästi suosittuja viheralueita ja puistoja penkkeineen ja pergoloineen, ruoho- ja kukkaniittyineen sekä monilajisine linnustoineen. Olemme bonganneet harva se päivä joutsenia, sinisorsia, haikaroita, varpusia, variksia jne. Onpa nähty myös närhi ja sinitiainenkin eli kovin tuttua lajistoa omassa koto-Suomessammekin💚.


Waterplein







perjantai 20. huhtikuuta 2018

Toisen viikon viimeiset vierailut...

Perjantai ja 13. päivä😅...Päivästä tuli hyvin antoisa kannaltamme, sillä Corrie-opettajamme vei meidät onnistuneesti vierailulle kahteen hyvin erilaiseen kehitysvammaisille tarkoitettuun päivätoimintapaikkaan Lelystadin kaupungin alueelle.

Ensimmäinen paikka oli hyvin eritasoisille kehitysvammaisille tarkoitettu Triade "de Schoener" Activity Centre. Meille paikkaa esitteli kaksi mukavaa opiskelijatyttöä ja heidän seurassaan saimme kattavan kuvan paikan toiminnasta. Paikka oli viihtyisästi sisustettu ja silmään pistivät jälleen isot ikkunat, joista tulvi upeasti valoa sisään. Tilat erilaisine virike- ja lepohuoneineen, wc-tiloja ja kylpytiloja myöten olivat avaria ja siistejä. Sai kuvan, että niin asiakkaat kuin henkilökuntakin tuntuivat viihtyvän paikassa ja työssään. Eräs asiakas oli kovin kiinnostunut meistä ja Suomesta ja tulikin meidän kanssamme kahville juttelemaan, sillä hän halusi esitellä myös omaa englannin kielen taitoaan. Kysyin häneltä haluaako hän oppia suomea ja niinpä opetinkin hänelle "Mitä kuuluu?". Innokkaana hän sitten hoki tuota ohikulkeville muille asiakkaille, jotka eivät juurikaan tuntuneet välittävän jostain syystä moisesta kysymyksestä😄. 




Opiskelijatytöt ottivat meidät avosylin vastaan vierailulle.

Yhteisissä tiloissa oli sänkyjä (leveitä kahden hengen), joiden avulla myös vaikeasti vammaiset pystyivät osallistumaan tapahtumiin ja lepäillä.

Erilaisista harjoista ja matonkappaleista tehty terapiataulu.

Varastosta löytyi virikemateriaalia joka lähtöön.

Kansanvälisiä ovat vaihtoehtoiset kommunikointivälineet...
Monipuolinen terapia-amme viihtyisine ympäristöineen ja äänineen.
Terapiahuone, taustalla mm. vesipatja.

Fleksiseinäinen rauhoittumis- ja lepotila


Täällä paikassa vierailun jälkeen jäi tunne, että juuri tällainen paikka olisi ihanteellinen harjoitteluun kuntouttavan työotteen kannalta ja kehitysvamma-alasta kiinnostuneille. Apuvälineitäkin löytyi varastosta runsaasti mm. erilaisia seisomatelineitä ja kävelytukia. Käytössä oli myös paljon erilaisia nostureita ja kiskorakenteita, joita apuna käyttäen myös vaikeasti liikuntarajoitteiset pääsevät nauttimaan päiväkeskuksen tarjoamista rentoutumis- ja virikeaktiviteeteista. 

Toinen paikka, johon Corrie vei meidät tutustumaan oli täysin erilainen kuin ensimmäinen. Se oli maatila nimeltään Hoeve Vredeveld, jossa lievästi kehitysvammaiset tekevät erilaisia maataloustöitä. Heidät käydään noutamassa kodeistaan talon omilla pikkubusseilla Lelystadin ympäristöstä aamuisin ja viedään päivän päätteeksi takaisin koteihinsa. Maatilalla on paljon eläimiä, joita päivätoiminnassa käyvät saavat hoitaa. Tilalla on myös esim. kasvihuoneita, joissa he kasvattavat kaikenlaista hyötykasveista kukkiin. Tapasimme mm. miehen, joka hoitaa mansikoita ja se on hänen ominta osaamistaan. Eräs toinen mies hoitaa taas hyvinkin eksoottisia lintuja, kuten papukaijoja, viiriäisiä ja undulaatteja. Ylpeänä hän esitteli meille selkäänsä tatuoitua papukaijan kuvaa. 
Viehättävä asia tuossa paikassa oli se, että jokainen saa toteuttaa itseään haluamallaan tavalla ja mitä milläkin hetkellä ja minäkin päivänä hyvältä tuntuu tehdä. Ympäristössä oli jos jonkinlaista projektia menossa ja tunnelmasta aisti sen, että koskaan ei tule valmista...Mutta näin ei liene onneksi tarkoituskaan.
Tilalla on myös myymälä, jossa omalla tilalla tuotettuja tuotteita oli myynnissä irtomaidosta ja lihasta aina yhteistyökumppaneiden kautta myyntiin tuleviin pieniin käsitöihin.
Kuva tilan päärakennuksesta, jossa sijaitsevat iso yhteinen ruokailu- ja kahvilatila.


Tilalla on paljon lypsy- ja lihakarjaa, joiden tuotteita myydään tilalta suoraan.

Kasvihuoneissa kasvatetaan kasveja hyötykasveista kukkiin.

Kukko kanoineen...

Saimme pitää pientä untuvikkoa kädessä <3

Hoeve Vredeveld oli päivätoimintapaikkana hyvin erityyppinen millaiseen koskaan Suomessa olen törmännyt. Siitä voisi olla ideaa meillekin, sillä mikä sen terapeuttisempaa ja kuntouttavampaa toimintaa voisi kuvitella olevan kuin saada tehdä töitä ja puuhata eläimien ja kasvien kanssa luontoa kunnioittaen...I like that!






















keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Toisen viikon seuraava vierailu...

...Emmeloordissa sijaitseva paikallinen ammattikoulu Roc Friese Poort. Lähdimme ajoissa liikkeelle, sillä kuten meilläkin - koulut alkavat vartin yli kahdeksan aamulla ja matkaa oli jonkin verran. Ensin junalla ja sitten opettajamme Corrie oli meitä vastassa juna-asemalla Lelystadissa, josta jatkoimme hänen kyydissään muutaman kymmenen moottoritiekilometrin päässä olevalle ammattikoululle, jossa Corrie itsekin työskentelee. 
Lähes heti sisälle päästyämme meidät otti vastaan äidinkielen opettaja, jonka tuntia pääsimme heti aamusta ensimmäisenä seuraamaan. Luokka koostui kaltaisistamme aikuisista Level 3 -tason sosiaali- ja terveydenalanopiskelijoista.  Ryhmän koko oli noin 10 vähemmän kuin meidän omassa ryhmässämme Suomessa. Hollannissa ei tunneta lähihoitaja-nimikettä, vaan heillä opiskellaan eri tasoja edeten tasosta yksi ylöspäin.

Ensimmäisen tunnin opetuksen aiheena oli luetun ymmärtämistä eli piti analysoida tekstiä ja vastata oikein annettuihin vaihtoehtoihin. Opetus tapahtui hollanniksi, joten hieman jouduimme pähkäilemään, että mistä mahtaa olla kysymys. Meiltä kysyttiin muutamia kysymyksiä opiskelijoiden ja opettajan toimesta englanniksi, mutta muutoin opetus tapahtui täysin heidän omalla kielellään. Se mielenkiintoinen asia on, että täällä aikuisopiskelijat eivät käy koulussa kuin yhtenä päivänä viikosta saamassa lähiopetusta ja muu aika on harjoittelua omissa harjoittelupaikoissa. Taisipa olla niin, että lähiopetuspäivän lisäksi on 16 tuntia viikossa työpaikalla tapahtuvaa koulutusta eli työharjoittelua.

Ensivaikutelma koulusta toi mieleen ihan jotain muuta kuin koulun...

Seuraavalla tunnilla meillä olikin sitten aiheena diabetes. Tiesimme mistä puhutaan - siitäkin huolimatta, että opetuskielenä oli hollanti. Olemmehan juuri näitä asioita tulleet muutamaan kertaan kerranneeksi omien opiskelujemme aikana👍. Samaisella tunnilla käsittelimme myös itsehoitoa "zelfzorg" sekä systeemiä, jonka avulla pyrittäisiin antamaan työntekijöille positiivista palautetta aina silloin, kun työ on tehty hyvin. Sitä en tässä tiedä enkä pysty arvioimaan kuinka se käytännössä työelämässä täällä toteutetaan ja toteutuuko yleensä? 



Thomas-Jan -ope pitämässä oppituntia diabeteksesta


Seuraavan tunnin aihe olikin sitten haavanhoitoa eli kävimme lävitse haavanhoitoa teoriassa. Opettajalla oli PowerPoint -esityksenä mm. ihon tehtävät, haavojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä ja syitä, haavojen väriluokittelua (gele, rode ja zwarte negrotische). Myös infektoituneen haavan merkkejä kävimme lävitse. Kuvat kertoivat enemmän kuin sanat, mutta google-kääntäjä oli näissäkin hollanninkielisissä teksteissä suureksi avuksi. 

Samaisella tunnilla vaihdettiinkin sitten lennosta lääkelaskuihin. Opettaja jakoi jokaiselle - myöskin meille lääkelaskutehtäviä ja kertoi monen kokevan ne kovin vaikeiksi. Aivan kuten meilläkin Suomessa.

Tässäpä esimerkki eräästä helpoimmasta päästä olevasta laskusta😅: Aanwezig: lidocaine (1ml = 40 mg). De bewoner mag 60 mg hebben. Hoeveel ml geef je?

Suurin osa annetuista lääkelaskuista sujui meiltäkin paikallisen kielen taidottomilta aika mutkattomasti, mutta joissakin jouduimme pähkäilemään hieman enemmän ja voi sitä onnistumisen riemua, kun saimme oikeat vastaukset👍. Opettaja kertoi meille myöhemmin, että täällä Hollannissa ei tarvitse olla lääkelaskuissa kaikki täysin oikein vaan virheitä saa oikeasti anteeksi. Tiedäpä tätä sitten, että onko se hyvä vai huono? Itse arvostan sitä, että meillä Suomessa ollaan tuossa suhteessa tarkempia. 

Seuraavalla tunnilla meillä olikin sitten haavanhoitoa käytännössä, kun teoriat olivat hallussa.. Ei muuta kuin majoneesia (mikä ideana muuten aika kelvollinen) potilaana olevien nukkien painehaavoihin ja niitä hoitamaan...steriilit suojakäsineet käteen ja haavan kimppuun😓...ei käsien pesemistä ensitöiksi, ei käsidesiä, eikä muitakaan steriilejä välineitä...huhhui! No onneksi ei ihan noilla taidoilla tarvitsisi lähteä kenenkään haavoja puhdistamaan!


Steriilien suojakäsineiden laittoa...

Niin - kävimmehän me toki syömässäkin koulun omassa ruokalassa, jossa oli tarjolla todella kohtuulliseen hintaan (60 snt) keittolounasta ym. pikkupurtavaa. Ruokala oli hauska väripilkku, sillä siellä oli keltaiset raikkaat pöydät, joiden päällä oli roskia varten kirkkaan vihreät vadit. Lisäksi ylätasanteen kaiteiden reunoille oli ripustettu opiskelijoiden itsestään maalaamia kuvia. Valo tulvi kauniisti isoista ikkunoista sisään ja tunnelma oli muutoinkin rento.

Melkein unohdin mainita, että ennen ruokailua lähdimme muutaman opiskelijan kanssa tutustumiskierrokselle oppilaitoksen sisäpuolelle. Samalla saimme keskustella hetken puolin sekä toisin opiskeluistamme ym. Roc Friese Poort - ammattikoulussa on tarjolla linjat mm. parturi-kampaajaksi opiskelemaan haluaville, kauneudenhoitoon, terveyteen ja huolenpitoon sekä metalli- ja sähköpuoleen suuntautuville opiskelijoille.  Rakennus oli muodoltaan selkeä ja kaikki osastot nivoutuivat mutkattomasti toisiinsa. 



Roc Friese Poortin -ruokala




Viimeinen tunti olikin sitten opinto-ohjaajan tunti, jolta pääsimme lähtemään aikaisemmin pois. Jokainen, joka halusi sai käydä omaan opintopolkuunsa liittyvissä asioissa keskustelemassa opettajan kanssa. 

Kaiken kaikkiaan päivämme oli erittäin onnistunut. Oli antoisa kokemus saada käydä tutustumassa oman oppilaitoksen kaltaiseen opinahjoon tällä matkalla. Kotimatkalle lähdimme hyvillä mielin Corrien kyydissä - ensin takaisin junalle Lelystadiin ja sieltä tänne Almere Buiteniin.
Seuraavana päivänä meitä odottikin sitten taas uudet mielenkiintoiset tutustumiskohteet, joista taas lisää piakoin😉



tiistai 17. huhtikuuta 2018

Mielenkiintoisia vierailuja toisella viikolla. Tässä ensimmäinen niistä...

Minulle tarjoutui tilaisuus tutustua erääseen toiseen Kwintesin toimipaikkaan Almeressa. Toimipaikka sijaitsee n. 3,5 km:n päässä tästä meidän majoituspaikastamme Almere Buittenissa. Tosin sadunnaisena matkailijana hyppäsin ilmeisesti väärään bussiin, sillä ajelin pitkin Almeren seutukuntaa noin tunnin verran. Kysyin bussikuskilta pariinkin kertaan, että viekö tämä bussi varmasti haluamaani kohteeseen ja koska vastaus oli myönteinen, istua tönötin katsellen maisemia. Ihmettelin vain itsekseni, että eipä ole luottamista aina tuohon 9292 -sovellukseenkaan😏. No loppumatka kävellen eli alle kilometri pysäkiltä sujuikin sitten hyvin Google Mapsin avulla. Tosin se ihan "oikea" pysäkki olikin sitten vain noin 200 metrin päässä kohteesta, jonne minut opastettiin päivän päätteeksi...No by the way, minua oli vastassa iloinen Melke, joka toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi Buurtcentrum mét restaurant De Cartooniin!


Melke-ohjaaja kertoi minulle paikan toiminnasta ja kierrätti minua ympäri valtavaa rakennusta. Rakennuksessa sijaitsee päivätoimintapaikka eli ravintola, jossa Kwintesin asiakkailla on mahdollisuus tehdä töitä. Tällä hetkellä siellä työskentelee noin 12 henkilöä. Ravintolassa voi kuka tahansa käydä nauttimassa maukkaasta lounaasta, päivällisestä tai vaikka vain kupposesta kahvia tai lasillisesta virvokkeita. Myös pientä välipalaa on tarjolla. Ravintolan tiloissa sekä muualla rakennuksessa olevissa tiloissa on tarjolla erilaista aktiviteettia ennakolta laadittujen viikko-ohjelmien mukaan. Tarjolla on mm. neulontaa ym. kädentaitoja, miekkailua, arabian tunteja, rentoutumishetkiä, mammajoogaa, kävelyryhmiä, lasten discoja, bingoa yms. Käyntipäiväni oli selkeästi peli-iltapäivä, jonne kerääntyikin mukavan kokoinen joukko viettämään aikaa yhdessä - pääasiassa vanhempaa väestöä😊. Pääsin itsekin pelaamaan asiakkaiden kanssa Rummikub:ia.  Tämä peli on ehtinyt minulle tulla kovin tutuksi täällä oloaikanani ja pidän itse kovasti ko. pelistä. Ja joskus yhteisen kielen puuttuessakin pelin pelaaminen sujuu loistavasti, kunhan vain osaa vähän laskea...Pelit yhdistävät kielimuurista huolimatta!


Kuva ravintolasalista, silloin kun peli-iltapäivä ei ole vielä alkanut...


Rakennuksessa sijaitsee myös noin 2200 oppilaan koulu, jossa on nk. normaaliluokkien lisäksi erityislapsille kohdennettuja omia luokkia.  Kiertelimme ympäri koulua tutustuen luokka- ym. tiloihin. Erityislapsien koululuokat sijaitsevat omissa osastoissaan ja ovat väritykseltään ja kalustukseltaan ärsykkeiden minimoimiseksi pelkistetympiä kuin muut luokat. Erityisluokkien lapset ovat pääasiassa kehitysvammaisia, mutta lisäksi heillä on ADHD:ta ja autismia sekä muita käyttäytymishäiriöitä. Joitakin lapsista on myös valitettavasti hyväksikäytetty seksuaalisesti. 
Se mikä kiinnitti erityisesti huomioni, olivat valtavan isot ikkunat käytävillä, luokissa ja liikuntasaleissa. Näin valo tulvi kauniilla tavalla sisälle. Aivan pienimmille lapsilla ja erityislapsille oli omat suljetut pihansa, jossa he saivat leikkiä ja touhut välituntien aikana. Pihat olivat yllättävän karuja nekin ja sijaitsivat rakennuksen keskiosissa. Voin kuvitella niiden olevan todella kuumia paikkoja erityisesti juuri aurinkoisilla keleillä. 



Aloin ymmärtää miksi paikannimessä on Cartoon...Luokkahuoneetkin oli nimetty sarjakuvasankareiden nimillä kuten esim. Mickey Mouse.


Ihanan värikkäitä hauskoja yksityiskohtia

Kuva rakennusten keskellä olevasta sisäpihasta, joita oli useita...

Normaaliluokkien koot olivat täälläkin hurjia...yli 30 lasta samassa ryhmässä yhdellä opettajalla.



Koulun ja ravintolan lisäksi samaisessa rakennuksessa sijaitsee myös lasten iltapäiväkerhoja joihin koululaisten on helppo tulla viettämään aikaa odottaessaan vanhempiaan töistä. Täällä Hollannissa lapset, kun aloittavat koulunkäynnin niinkin aikaisin kuin neljä vuotiaana, niin on erityisen tärkeää, ettei heidän tarvitse kulkea pitkää matkaa koulusta iltapäivätoimintaan. Rakennuksessa on myös tiloja joita vuokrataan ulkopuolisille palveluntarjoajille ja niinpä tiloissa toimii mm. parturi-kampaamopalveluja tuottava yrittäjä sekä hammaslääkäri. Tämäkin on seikka, joka helpottaa monen lapsiperheen arkea, sillä lapset pääsevät piipahtamaan koulusta suoraan niin hammaslääkärin luokse kuin hiuksiaankin leikkauttamaan.

Tämän mielenkiintoisen kierroksen jälkeen rauhoituimme lounastamaan talon omaan ravintolaan Restaurant De Cartooniin. Kerroin Melkelle Suomesta ja tavoistamme viettää lomiamme. Kerroin hänelle myös rakastamastani Lapista ja näytin ottamiani kuvia puhtaanvalkoisista tykkylumimaisemista. Melke kertoi hänellä olevan haave päästä joskus Suomen Lappiin, mutta on pitänyt sitä vielä aivan liian kalliina reissuna. Toivon mukaan kuitenkin jokin kaunis päivä saisin Suomeen vieraan täältä Hollannista😊.