Minulle tarjoutui mahdollisuus tutustua viimeisellä viikolla Kwintesin Makassarwegin aivan toisenlaiseen toimipaikkaan ja sen erittäin tärkeään toimintamuotoon. Almere Buitenissa, pienen kävelymatkan päässä majapaikastamme, sijaitsee kolmekerroksinen viihtyisänoloinen kerrostalorakennus. Tuo rakennus on tarkoitettu n. 18 - 25 vuotiaille erilaisista sosiaalisista- ja psyykkisistä ongelmista kärsiville nuorille aikuisille, joilla ei ole mitään muuta paikkaa mihin mennä. Huoneistoja tässä kyseisessä talossa on 30, joissa he saavat asua ja samalla opetella arkielämän taitoja. Rakennuksessa sijaitsee lisäksi yhteinen iso oleskelu/ruokailutila sekä toimisto- ja neuvotteluhuoneita. Paikalla on henkilökuntaa 24/7. Minulle kerrottiin, että pelkästään Almeren ympäristössä vastaavia yksiköitä on 11 kappaletta.
Minut otettiin lämpimästi vastaan ja kahvikupposen äärellä vietetyn keskusteluhetken jälkeen minua lähdettiin kierrättämään ympäri rakennusta. Pääsin kurkkaamaan paikalla olleiden nuorten koteihin saatuamme ensin luvan mennä sisään. Nuoren muuttaessa taloon, tarjotaan hänelle pieni huoneisto asuttavaksi (yksiö). Kun hän osoittaa taitonsa huolehtia itsestään ja kodistaan - annetaan hänelle myöhemmin mahdollisuus muuttaa isompaan asuntoon. Nuoret velvoitetaan pitämään kotinsa siisteinä, heille opetetaan normaaleja arkielämän taitoja, kuten pyykinpesua, ruuanlaittoa, tiskausta jne. Osa nuorista tulee löytämään paikkansa opintojen ja työelämän parista, mutta tie saattaa olla kovin pitkä ja mutkainen. Tavoitteena kuitenkin on, että jokainen löytäisi paikkansa yhteiskunnassa niin, että itsenäinen elämä ja omillaan toimeen tuleminen mahdollistuvat. Ei ole selviö, että kaikki tulevat pärjäämään, vaan osa lähtee jo hyvinkin lyhyen ajan jälkeen pois tämän tarjotun mahdollisuuden ääreltä. Työttömyys, koulutuksen puute, psyykkiset- ja sosiaaliset ongelmat, runsas erilaisten päihteiden käyttö jne. ovat valtaisa ongelma maassa, jossa väkiluku on yli kolme kertaa Suomen väkiluku. Kymmenisen vuotta sitten koettu suuri lama vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan laaja-alaisesti vielä pitkään Alankomaiden kansalaisiin.
Nuoret, joihin törmäsin yhden iltavuoron vietettyäni talossa, olivat kiinnostuneita saatuaan kuulla, että olen Suomesta. Vertailimme mm. maidemme äitiys- ja vanhempainvapaan pituutta. Hollannissa tuo ko. aika on 16 vko, kun meillä äidit (ja osittain myös isät) saavat olla kotona kaikkiaan n. 10 kk (5-8 vkoa ennen synnytystä ja n. 9 kk synnytyksen jälkeen.
Kaiken kaikkiaan tapaamani nuoret olivat hyvin kohteliaita ja tulivat tervehtimään ja esittelemään itsensä. Sain osallistua myös erään nuoren naisen ruuanlaittopuuhiin hänen kotonaan. Tämä kyseinen nuori oli osoittautunut olevansa niin vastuuntuntoinen, että hän oli saanut luvat ottaa pari lemmikkiä. Niinpä hänellä olikin häkki, jossa asusteli kaksi rottaa, joiden nimet olivat Harry ja Louis. Rotat oli nimetty One Direction -yhtyeen samannimisten jäsenten mukaisesti. Tämän nuoren naisen sisustuksesta saattoi kyllä päätellä, että hän tosiaan fanittaa tätä juuri tällä hetkellä tauolla olevaa brittiläis-irlantilaista poikabändiä. Hän oli aivan innoissaan, kun kerroin olleeni kolmisen vuotta sitten tyttäreni kanssa 1D:n keikalla Helsingissä ja, että tyttäreni leipoi fanittaessaan aina täytekakun, kun joku bändin jäsenistä täytti vuosia😁.
Illan edetessä alkoi yhteisistä tiloista kantautua herkullisia tuoksuja...siellä oli alkanut yhteisen päivällisen valmistaminen ja eräs ohjaajista kokkaili ruokaa yhdessä talon asukkaiden kanssa. Broileria, paljon tuoreita vihanneksia ja yrttejä, mausteita...nam! Vesi herahti kielelle, kun minua pyydettiin syömään heidän kanssaan. Kyseessä oli saudirabialainen pitaleivän tapaisen kuoren sisään käärittävä ruoka, jonka nimeä en tullut painaneeksi mieleeni. Herkullista oli ja oli upeaa syödä nuorten ja ohjaajien kanssa samassa pöydässä. Tunnelma oli vilpittömästi avoimen, tasavertaisen ja iloisen tuntuinen. Jälkeenpäin tarjouduin auttamaan tiskausvuorossa olevaa nuorta miestä, joka yritti luistaa hommasta selvittämällä minulle, että hänen kulttuurissaan ei miesten tarvitse tiskata, että hän vain kuivaa ;).
Ilta meni nopeasti Makassarwegissä ja minulle jäi sellainen tunne, että olisin viihtynyt näiden nuorten parissa pidempäänkin. Ja harjoittelupaikaksikin tällainen olisi ollut aika nappipaikka, sillä talossa asuville nuorille olisi ollut hienoa päästä puuhastelemaan heidän kanssaan ja opettamaan arkielämän taitoja. Ja myös nähdä se, että elämä kantaa, kun sille antaa mahdollisuuden. On tärkeää kulkea nuoren rinnalla, ohjata ja olla läsnä, kuunnella ja kunnioittaa jokaista omana yksilönään omine lähtökohtineen. Mutta on myös kuitenkin erityisen tärkeää muistaa myös se, että ei voi eikä saa tehdä liikaa asioita nuorten puolesta, vaan heidän täytyy oppia tekemään ja hoitamaan asioita ihan itse.
Näkymä talon yhteiseen oleskelu- ja ruokailutilaan
Viihtyisiä oleskelupisteitä oli useita myös ulkona
Harry ja Louis :)
Päivällisen valmistelua
Eräs nuorista halusi esittää taitojaan
Matkalla "kotiin"
Kanaali iltahämärissä Almere Buitenissa
Olimme saaneet sovittua viimeiselle viikolle mielenkiintoiset harjoittelupäivävaihdot Vuokon kanssa. Ensin lähdin Vuokon matkaan eräänä iltana iltavuoroon Lelystadissa sijaitsevaan Woonzorgin Flevolandin vanhusten palveluihin keskittyneeseen hoitoyksikköön. Tiimi, jossa Vuokko on saanut tehdä työssäoppimistaan on nk. technical-team, joka tekee käyntejä asiakkaiden koteihin tai muihin hoiva- ja asumispalveluyksiköihin, joissa asiakkaat asuvat. Pääsin mm. seuraamaan sydänfilmin ottamista, ihosyövän aiheuttaman päässä olevan haavan sitomista ja trakeostomia-potilaan henkitorveen tehdyn reiän eli stooman puhdistamista. Tiimi ottaa tarvittaessa yhteyttä lääkäriin, mikäli asiakkaalla sellaista tarvetta ilmenee. Ko. vuoron aikana näin tapahtuikin, sillä eräältä mieheltä otetussa sydänfilmissä oli infarktiin viittaavia merkkejä. Vuorossa ollut hoitaja, jonka seurassa olimme, soitti välittömästi lääkärille tutkittuaan ensin saadun sydänfilmin.
Vaikka kyseessä oli vain yksi ilta, jolloin pystyin olemaan tiimin mukana - sain hyvin kuvan siitä, mitä kaikkea työ pitää sisällään. Jo pelkkä sosiaalinen kontakti asiakkaisiin hoitotoimenpiteiden lisäksi on äärimmäisen tärkeä. Ei vain siis pikainen käynti, vaan myös kuulumisten vaihto rauhassa istuskellen.
Seuraavana aamuna pääsimmekin sitten minun harjoittelupaikkaani eli Kwintesin Feniksiin pitämään yhdessä Suomi-päivää ja samalla viimeistä harjoittelupäivää💙👍. Aamupalaverin jälkeen "valtasimme" keittiön, sillä suunnittelemamme makkarasopan tuli olla valmista klo 11. Olin laatinut jo edellisellä viikolla kokille listan tarvikkeista, joita tarvitsemme ja hän oli hommannutkin kaiken valmiiksi...Vain porkkanoita pyysimme enemmän ja hän ystävällisesti lähti niitä kaupasta noutamaan lisää. Onnistuimme valmistamaan maukkaan ja edullisen keiton täsmällisellä aikataululla n. 25 hengelle. Lisäksi olimme ottaneet pakasteessa olleet leipomamme karjalanpiirakat mukaan ja valmistimme piirakoille perinteisen munavoin. Lämmitimme piirakoita uunissa ennen tarjoilua, jotta maku tulisi parhaiten esille. Vaikutti ainakin siltä, että "Suomi-soppamme" piirakoineen teki hyvin kauppansa ja saimmekin paljon myönteistä palautetta👍👍👍.
Olin tehnyt jo ennen lähtöäni Hollantiin pienen PowerPoint-esityksen Suomi-kuvilla varustettuna. Mukana oli mm. joulupukki, poro, kansallislintu, -soitin, -kukka jne. Lisäksi mukana oli kuvia Lapista tykkylumimaisemineen ja revontulineen. Olimme yhdessä lisänneet sinne vielä pari kuvaa oman lähialueemme kansallispuistosta eli Repovedeltä. Kuvamme saivat ihastusta aikaan ja ylpeänä suomalaisena niitä esittelimmekin! Iltapäivällä sitten alkoi kokkimme Jaapin syntymäpäiväjuhla ja niistä kemuista ei riehakkuus puuttunut....koristeita, juhlahattuja, värikkäitä lentäviä paperinpaloja, musiikkia, laulua tanssia, piirileikkejä...Pääsimme siis näkemään, kokemaan ja olemaan osana hollantilaista työpaikkojen syntymäpäiväkulttuuria🎈🎉.
Juhlien jälkeen oli sitten aika alkaa hyvästelemään ihmisiä, joihin olin saanut tämän neljän viikon aikana tutustua. Hieman haikein mielin tämän tein, vaikka kovasti odotinkin jo kotiinpaluuta. Läksiäislahja pienine puheineen yllätti minut mieluisuudellaan. Ei näköjään ollut jäänyt keneltäkään huomaamatta se, että pidin pelistä nimeltä Rummikub...sain nimittäin sellaisen lahjaksi😂!!!Olin enemmän kuin tyytyväinen!
Halauksia, halauksia, halauksia...ja onnellinen olo siitä, että I survived! Yhteystietojen vaihtamista ja lupauksia pitää yhteyttä...
Kirjoitan tätä vappuaattona ja sain juuri whatsapp-viestin eräältä Kwintesin työntekijältä: "We miss you in Feniks". Tuo viesti lämmitti mieltäni kovasti 😊...Koskaan ei voi tietää - ehkä vielä joskus tulen törmäämään näihin ihmisiin jossakin, jolloinkin, who knows!? Ainakin kovasti toivotin tervetulleeksi käymään kauniissa Suomen maassamme!
Kokki-Jaap annostelemassa makkarasoppaamme...
Ilme kertoo kaiken...Rummikub <3
Viimeisen Feniksissä vietetyn päivän jälkeen alkoi katse kohdistua tosissaan kotiinlähtöön. Sitä ennen kuitenkin ehdimme nauttia Kuninkaan syntymäpäivän tunnelmasta. Tosin nautintomme suuntautui aivan jonnekin muualle kuin keskelle sitä markkinahulinaa mikä kaduilla oli. Ihmisiä oli valtavasti liikkeellä ja kaikki halukkaat saivat myydä kaduilla mitä ikinä keksivätkään myydä...sellaista kirpparimyyntimeininkiä, mutta eri mittakaavassa kuin meillä Suomessa. Satuin katsomaan videonpätkän Amsterdamin King´s Day -juhlinnasta ja totesin, että ei kiitos...nämä tytöt lähtevät ihan jonnekin muualle kuin sinne! Niinpä lähdimme nauttimaan lähiluonnosta geokätköilyn merkeissä. Laji oli minulle ennenkokematon ja siksi olikin upeata kokea juuri tämä ensiaskel Hollannissa. Uskon, että Suomessa tulen kokeilemaan tätä lajia aika piankin! Ainakin oli mahtava tunne löytää elämänsä ensimmäinen geokätkö😎! Alla kuvia kätköjen etsintäreittien varrelta...
Syreenien värilostoa
Voiko lehti enää enemmän lehdeltä näyttää...
Kanaalin varrella sijaitsevia taloja
Crying willow eli itkupaju
Kuninkaanpäivän jälkeen koittikin sitten kotiinlähtöpäivä ja pakkaamisen jännitys...Mahtuuko kaikki varmasti mukaan ja sallittujen kilojen rajoissa. Onneksi oli mukana oma matkalaukkupuntari ja eipä hätää...vielä mahtui tavaraa ja ei muuta kuin shoppailemaan paikallisia dropseja eli salmiakki-lakritsi -makeisia ja pientä muutakin herkkua lähikaupasta😉.
Vuokraisäntämme Wilko oli luvannut viedä meidät autolla Buitenin juna-asemalle, josta oli suora yhteys Amsterdamin Schipholin lentokentälle. Hyvästeltyämme ja kiiteltyämme Wilko ja hänen tyttöystävänsä, pääsimme aloittamaan kotimatkamme. Olimme ajoissa lentoasemalla, sillä tässä tilanteessa en itsekään halua olla "viimetipantyttö". Vielä viimeiset juusto-ostokset pakollisten lentoasemakuvioiden jälkeen ja rauhoittuminen odottamaan vihdoinkin lentoa. Lento lähti hieman myöhässä, mutta onneksi saavuimme Suomeen myötätuulen avustamana vastaavasti etuajassa. Jatkokyytimme kotiin oli vastassa myöskin täsmällisesti❤ ja noin puolen yön aikaan saavuimme turvallisesti kotitantereillemme!
Amsterdam International Airport Schiphol
Ilimassa ollaan sinivalkoisin siivin...
Matka Hollantiin kaikkinensa oli erittäin onnistunut ja sain sen mitä lähdin sieltä hakemaan!Rohkeutta ottaa kontaktia vieraalla kielellä ja oppia uusia sanoja, nähdä erilaista eurooppalaista kulttuuria ja erityisesti nähdä hollantilaista tapaa toimia sosiaalialalla...maassa, jossa ongelmat ovat ihmismäärästä johtuen eri luokkaa kuin meillä Suomessa. Kaiken lisäksi en ole aiemmin ollut harjoittelemassa missään kohteessa, jossa olisin törmännyt päihderiippuvaisiin, kodittomiin jne., joten tämä kokemus jo sinänsä oli minulle ensiarvoisen tärkeä. Oma roolini läsnäolevana, keskustelevana, aitona toista ihmistä arvostavana oli joskus haastava, mutta antoisa. Uskon, että jätin jälkeeni hyviä kohtaamisia, joista sain myös itselleni äärimmäisen paljon.
Jos olisin jostain syystä jättänyt tai joutunut jättämään tarjotun mahdollisuuden väliin, olisin tullut harmittelemaan sitä pitkään. Olen juuri saanut toteuttaa yhden niistä monista haaveistani ja olen tällä hetkellä ylpeä itsestäni ja siitä, että uskalsin lähteä tälle matkalle✌.
❤❤❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti